Kalevalainen jäsenkorjaus on Kalevalasta saakka kerättyä perimätietoa ja -taitoa, jotka on kerätty yhdeksi kokonaisuudeksi. Elias Lönnrot kiersi eri puolilla maailmaa ja toi tietotaidon mukanaan Suomeen. Tieto periytyi isältä pojalle sukupolvien ajan. Kun suvussa ei ollut enää jatkajia, alettiin kouluttamaan ulkopuolisia jäsenkorjaajia.

Mihin ja milloin jäsenkorjausta tarvitsee? 

Sillä korjataan kehon virhetasapainot, kuten nilkan, polven tai lonkan virheasennot, joista aiheutuvia oireita ovat:

  • kivut ja säryt
  • liikeradan heikkeneminen
  • aineenvaihdunnan toimimattomuus
  • verenkierron estyminen
  • lymfanesteiden toimimattomuus
  • ihonesteiden häiriöt
  • lihastoiminnan rajoittuneisuus

Ylipäätänsä voidaan siis sanoa silloin kun kroppa ei toimi kokonaisuudessaan oikein. Hoitoon olisi hyvä tulla mahdollisimman varhain kun kyseisiä vaivoja ilmenee. Näin pystytään monissa tapauksissa pärjäämään ilman lääkkeitä ja hoitamaan keho kuntoon luonnollisesti.

Mistä vaivat johtuvat?

Vaivat voivat johtua hyvin arkisista asioista, kuten pitkäaikaisesta työskentelystä samassa asennossa, hyvinä esimerkkeinä mainittakoon toimistotyöntekijät. He yleensä istuvat tai seisovat huonossa asennossa päivittäin pitkiä aikoja, mikä jatkuu päivästä toiseen. Myös toimiston ulkopuolelta löytyy usein hoitoa tarvitsevia, kuten autokuskeja ja erilaisten koneiden käyttäjiä.

Toinen asia, joista asiakkaat tulevat korjauttamaan virhetasapainoa on onnettomuudet. Kaatuminen, kolari, putoaminen tai jopa vain tyhjän päälle astuminen voi johtaa vaivoihin kehossa.

Miten käytännössä hoidossa tapahtuu?

Hoidoissa ensimmäisenä hoitaja katsoo kuinka asiakas kävelee, tarkistaa virheasennot ja kyselee tarkentavia kysymyksiä vaivoista, muista hoidoista, lääkärissä käynnissä ja lääkityksestä. Yleisluontoinen kartoitus mitä hoidettavan keholle kuuluu. Näiden perusteella tehdään hoitosuunnitelma ja sen mukainen hoito, mihin kuluu yleensä noin kaksi tuntia.

Asiakas pääsee myös olemaan aktiivinen hoidossa ja tekee erilaisia liikkeitä hoitajan kanssa. Näin saadaan kaikista paras lopputulos aikaan. Kudoksia aukaistaan ja venytellään eri tekniikoita käyttäen, mitkä riippuvat hyvin pitkälti asiakkaan ongelmakohdista. Yleensä käytetään vyöhyketerapiaa, hermoratahoitoa,  lymfaterapiaa tai mobilisaatiohierontaa tai näiden yhdistelmiä.

Hoito aloitetaan aina jaloista, jolloin asiakas on selin makuillaan, mistä mennään istumaan, missä hoidetaan lonkan alue sekä risti- ja yläselkä, mitä kutsutaan perskynkkähoidoksi.

Että saadaan kudokset aukaistua, hoitajan tehtävä on sormilla tuntea kudosten alta erilaiset viat. Sormissa on hyvät tuntoaistit ja hoitajan sormet ovat tottuneet niitä tunnistamaan. Tämän perusteella käytetään erilaisia lukkomenetelmiä ja asiakas tekee neuvojen perusteella liikkeet, minkä avulla päästään parempaan lopputulokseen.

Mitä hyötyä jäsenkorjauksesta on? 

Hoidon jälkeen liikeradat palautuvat normaaliksi kudosten auettua. Tämä johtaa parantuneeseen verenkiertoon, kudos- ja lymfanesteiden toimintaan sekä lihas- ja hermotoiminnan paranemiseen. Tällöin kehon omalla puolustuksella ei ole tarvetta laittaa vastaan ja keho toimii niinkuin sen pitäisikin.

Eino Heikkinen (Riihimäki) on kokenut kalevalainen jäsenkorjaaja ja hieroja yhteensä 11-vuoden kokemuksella. Hän toimiii Riihimäellä ja tekee aina hoidon auttaakseen asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Voit varata aikasi täältä  Einolle.